Raisiolaisen Tanyan poika sairastui äärimmäisen harvinaiseen aivosairauteen: ”Minulle kerrottiin, että hän tulee kuolemaan pian, eikä mitään ole tehtävissä”

Raisiolainen Tanya Alaluusua on erittäin harvinaista aivojen aineenvaihduntasairautta sairastavan kuusivuotiaan poikansa omaishoitaja. Kuusi vuotta sitten Tanya Alaluusua kuvitteli saavansa terveen lapsen. Kuukauden kuluttua alkoivat kipukohtaukset. Lapsen aivoissa tuhoja aiheuttavalle, etenevälle sairaudelle ei löytynyt selitystä. – Tutkimuksissa suljettiin pois vaihtoehdot, joille olisi tehtävissä jotain. Minulle kerrottiin, että hän tulee kuolemaan pian, eikä mitään ole tehtävissä. Googlailin itsekin yöt. Hätähoitona aloitettiin vitamiinicocktail, joka voisi kohentaa pojan elämäntasoa, Alaluusua muistelee.